AnttiJuhaniKasvio

Työuupumuksesta

Viime päivinä on puhutta paljon työuupumuksesta. Yhden varteenotettavimmista puheenvuoroista on esittänyt Jari Hakanen – vanha työtoverini Työterveyslaitokselta - Ilmarisen vieraskynä-palstalla. Haluan täydentää keskustelua osin omakohtaisiinkin kokemuksiin perustuen.

Ongelma

Painiskellessani vuosikymmeniä sitten opiskelijana gradun parissa sain virustulehduksen, jonka lääkäri uhkasi puolittavan työkyvyn seuraavien kuuden kuukauden ajaksi. Lisensiaattityötä tehdessä jouduin jäämään kuukausiksi sairaslomalle pahan iskiasvaivan vuoksi. Näiden kokemusten vuoksi ihmettelin vähän, ettei mitään somaattista ilmaantunut väitöskirjaa tehdessä. Muunlaisia uupumisoireita on toki ilmaantunut myöhemminkin. Niitä ei välttämättä ole aina itse tunnistanut, mutta asian on voinut päätellä ympäristön reaktioista.

Uskon siis ymmärtäväni jotakin työelämän kilpailullisuudesta, joka pakottaa joskus ottamaan viimeisetkin voimavarat käyttöön varsinkin jos pitää työstään ja oikeasti haluaa päästä asettamiinsa tavoitteisiin. Emme voi myöskään aina valita, millaisissa organisaatioissa ja millaisten esimiesten alaisuudessa tuota kilvoittelua harjoitamme. Tämän vuoksi on joskus vain purtava hammasta ja suoriuduttava sellaisistakin asioista, joissa ei itse näe mitään mieltä. Eivätkä tiukat paikat ja kriittiset deadlinet välttämättä osu sellaisiin aikoihin, jotka itsellemme ja lähipiirillemme parhaiten sopisivat.

Tästä huolimatta haluan muistuttaa siitä, että me itse vastaamme omasta elämästämme. Siksi meidän tulisi – mahdollisista ikävistä työmarkkinaseurauksista huolimatta – huolehtia siitä, ettemme uhraa elämäämme sen paremmin organisaatioiden yliviritettyjen suoritusvaatimusten kuin oman kunnianhimommekaan alttarille. On myöhäistä katua kun puoliso on lähtenyt, lapset ovat tulleet vieraiksi tai oma toimintakykymme ja mahdollisuutemme nauttia elämästä ovat pysyvästi alentuneet.

Eräs iso vaara vaanii sitten kun -ajattelussa. Voimme tunnistaa liiallisen ponnistelun riskit ja luvata höllentää seuraavan urakynnyksen yli päästyämme. Jokaisen kynnyksen jälkeen odottaa kuitenkin aina uusi. Aiemmin koettu onnistuminen addiktoi tavoittelemaan seuraavan voiton tuottamaa mielihyvää samalla kun se houkuttelee unohtamaan itsestään varoitelleet uupumisoireet.

Kuvani työelämästä ja postbyrokraattisten organisaatioiden sisäänrakennetuista tehottomuuksista on kirkastunut parin eläkkeellä vietetyn vuoden aikana. Voidessani lukea ja kirjoittaa vapaasti huomaan, etten kuluta juurikaan vähemmän aikaa ja energiaa työntekoon kuin aiemmin kokopäiväisenä tutkijana. Joissakin suhteissa koen nykyään jopa kykeneväni toimimaan tehokkaammin ja luovemmin. Toki hyviä työtovereita jää eläkkeellä ollessa kaipaamaan ja sellaisiakin asioita havaitsee, joiden kohdalla taidot ruostuvat aika nopeasti.

Ratkaisuehdotuksia

Ehdotan kahta asiaa tulevien työuupumusriskien vähentämiseksi.

Vaikka hyvän vireen vallitessa tuloksentekoa ei kannata himmailla mekaanisilla säännöillä, itse kunkin on kuulosteltava jaksamisensa rajoja ja jarrutettava ajoissa ennen riskien laukeamista. Kannattaa kuunnella myös omaa lähiyhteisöä ja kouluttaa itsensä hyväksymään se, ettei taivas putoa vaikka juuri tuolloin tavoiteltu projekti tai työtilaisuus menisikin sivu suun. Jos terveys säilyy ja mieli pysyy koossa, on aina mahdollista järjestää palikat ja määritellä uudet tavoitteet voimavarojen ja unelmien väliset suhteet realistisemmin arvioiden.

Kun työelämässä mukana olevat ihmiset pitävät aktiivisemmin huolta ponnistelujensa kohtuullisuudesta, myös organisaatioiden on pakko reagoida joustavammin heidän työtä koskeviin toiveisiinsa. Samoin työtehtävien mielekkyyteen joudutaan kiinnittämään paljon nykyistä enemmän huomiota varsinkin jos organisaatiot haluavat pitää kiinni parhaista osaajistaan.

Varautumisesta tulevaisuuteen

Sekin kannattaa muistaa, että erilaiset keinoälysovellukset kehittyvät juuri nyt nopeasti. Niiden ansiosta monet paljon aikaa ja energiaa vaativat työtehtävät ovat pian siirtymässä koneiden suoritettaviksi. Miksi kukaan lähtisi juuri tällaisena aikana pilaamaan terveyttään ylenmääräisellä puurtamisella vain vähän ennen kuin koneet alkavat hoitaa noita tehtäviä?  Eikö meidän sen sijaan tulisi varjella erityisen huolella kykyämme astetta luovempien tehtävien hoitamiseen?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Uupumus voi iskeä myös kiihkeiden työvuosien äkkiä katkettua juuri ennen eläkeikää, sairastumiseen. Pakkoluopuminen kiinnostavasta työstä voi olla loppuelämän tuska. Senkin olen lähiympäristöstäni pannut merkille.

Käyttäjän AnttiJuhaniKasvio kuva
Antti Kasvio

Itsekin koin sairasteluputken heti eläkkeelle jäätyäni, vaikka ihan pakkoluopumisesta ei ollutkaan kyse.

Siitä en kuitenkaan ole havainnut merkkejä, että eläkkeelle jääminen olisi ainakaan itselleni ollut lähiomaisen menettämiseen verrattavissa oleva shokki. Sellaisestakin management-kirjallisuudessa on varoiteltu.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Jotenkin on tuntumaa siihen, kun työ on sekä työtä että harrastus, niin työstä luopuminen on isompi ongelma kuin jos olisi työn lisäksi useampia muitakin aktiviteetteja jo työvuosina ollut.