*

AnttiJuhaniKasvio

Pelottavaa luettavaa

  • Pelottavaa luettavaa

Emmanuel Macronin voitto Ranskan presidentinvaaleissa herätti monissa meistä toiveita siitä, ettei valistuksen henki ole vielä ihan kokonaan kuollut.  Ehkä maailmaa voidaan hallita järjellisesti sen sijaan, että olisimme jatkuvasti toistemme kurkuissa kiinni. 48-vuotiaan intialaisen kirjailijan Pankaj Mishran tuore teos ”Age of Anger: A History of the Present” (Allen Lane 2017) panee kuitenkin jäitä hattuun tällaisissa odotuksissa.

Edistyksen paradoksi

Me liberaalit länsimaalaiset haluaisimme kaikkien maailman maiden liittyvän aikanaan osaksi suurta kansainvälistä yhteisöä, jossa eri maat käyvät rauhassa kauppaa keskenään ja jossa ihmiset pääsevät nauttimaan samankaltaisista yksilönvapauksista ja demokraattisista oikeuksista kuin meillä nykyisin vallitsevat. Terroristisia ääriliikkeitä ja autoritaarisia valtapyrkimyksiä voi olla jatkossakin, mutta modernisaation edetessä ja ihmisten tiedon tason kohotessa niiden merkityksen toivotaan vähenevän. Erityisesti toivomme väkivaltaisen, uskonnollisesti totaalisen suvaitsemattoman ja naisia alistavan islamilaisen fundamentalismin kannatuksen nopeaa hupenemista.

Länsimaista kulttuuriperintöä ulkopuolisen silmin tarkasteleva – ja samalla siihen erinomaisesti perehtynyt – Pankaj Mishra osoittaa vakuuttavasti toiveidemme katteettomuuden. Samalla hän näyttää, miten keskeinen roolimme on ollut nykyisin jyrkästi tuomitsemiemme ja vieraiksi kokemiemme käyttäytymismallien synnyttäjinä.

Kaikki lähti Mishran mukaan liikkeelle valistuksesta, joka avasi yleismaailmallisen emansipaation näköalan. Järkeä käyttämällä ihmiskunta voisi ajan myötä vapautua niin aineellisesta niukkuudesta kuin ajatteluamme pitkään kahlinneista uskomuksista ja myyteistä. Ajattelu sai pian vastaansa konservatiivis-romanttisen reaktion, joka korosti kunkin kansakunnan – tai kuvitellun sellaisen – omaa erityistä identiteettiä. Samalla Ranskan suuren vallankumouksen tuoma väkivalta ja terrori näyttivät osoittavan, kuinka vaarallisiin seurauksiin perinteisen järjestyksen murtuminen voi johtaa.

Monet yksinvaltaiset hallitsijat – Preussin Fredrik toisesta ja Venäjän Aleksanteri Suuresta Ranskan Napoleoniin – innostuivat valistuksesta ja pyrkivät ylhäältäpäin pakottamaan kansalaisensa uuteen elämään. Toisenlaista pakkoa edustivat parempaa tulevaisuutta odottaneet, mutta odotuksissaan pettymään joutuneet ihmiset. Monet varsinkin koulutetut nuoret miehet ajautuivat tämän kokemuksen synnyttämän katkeruuden ja turhautumisen – ressentimentin -  ajamana äärimmäiseen väkivaltaan muuta yhteiskuntaa kohtaan. Julman kohtelun alaisiksi joutuivat myös syntipukeiksi valitut vähemmistöryhmät, joihin enemmistönä olevat saattoivat purkaa omia turhaumiaan.

Mishra poimii länsimaiden kulttuurihistoriasta pitkän listan esimerkkejä siitä, kuinka herkästi ihmisten kokemat nöyryytykset johtavat erilaisiin väkivaltafantasioihin ja miten fantasiat muuttuvat käytännön toiminnaksi. Hän ottaa esimerkeiksi muun muassa italialaisten runoilijoiden d’Annunzion  ja Marinettin toiminnan, venäläiset anarkistit ja sen poliittisten salamurhien ja attentaattien aallon, joka länsimaissa koettiin runsaat sata vuotta sitten – ja puhumattakaan siitä, millaisen aseman väkivalta sai viime vuosisadan fasistisissa ja stalinistisissa regiimeissä.

Euroopassa aiemmin koetut autoritaariset modernisaatiopyrkimykset ovat toistuneet  hieman myöhemmin länsimaiden ulkopuolella – muun muassa Atatürkin Turkissa, Nasserin Egyptissä, Reza Pahlevin Iranissa ja Ajub Khanin Pakistanissa. Monet kehittyvien maiden uskonnolliset ääriliikkeet islamismista äärihindulaisuuteen ovat puolestaan saaneet suoraan vaikutteita eurooppalaisista edeltäjistään.  Nyt nämä voimat käyvät toisiaan vastaan pitkälti samaa kamppailua kuin mitä käytiin länsimaissa joitakin sukupolvia aiemmin. Länsimaat tukevat usein ylhäältä alaspäin suuntautuvia modernisaatiopyrkimyksiä ilman todellista ymmärrystä siitä, miksi niitä vastustetaan niin laajasti tavallisten kansalaisten keskuudessa.

Olemmeko menossa kohti parempaa?

Optimisti voi ajatella, että viime aikoina koettu ääriliikkeiden nousu on vain ohimenevä välivaihe, joka rauhoittuu kehityksen edettyä pidemmälle ristiriitojen pahimmin repimissä maissa ja keskiluokan kasvun tarjotessa ihmisille enemmän normaalin elämän mahdollisuuksia. Todellisuudessa kuitenkin Mishran mukaan nyky-yhteiskuntien kehitys synnyttää koko ajan enemmän juurettomia ja saamiensa lupausten katteettomuuteen katkerasti pettyneitä ihmisiä. Moni heistä on valmis purkamaan vihaansa hyvin äärimmäisin keinoin. Tyytymättömyydelle on yhä enemmän pohjaa sekä kehittyvissä maissa että työelämän prekarisoitumisen vuoksi myös kehittyneissä teollisuusmaissa.

Edistyksen voitto Ranskan presidentinvaaleissa voi siten jäädä yhdeksi viimeisimmistä, jos emme kykene pikaisesti uudistamaan itse edistyksen käsitettä. 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset